ETUSIVU

ULKOSUOMALAISPROJEKTI

Jokaisella ihmisellä on oma tarina kerrottavanaan

Ulkosuomalaisprojektin tavoitteena on taltioida ja dokumentoida eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten siirtolaisten tarinoita, historiaa ja elämänvaiheita. Editoida materiaaleista puolueettomia ohjelmia monenlaiseen levitykseen: TV- kanaville, kirjastoille, koulutukseen ja kansalaiskasvatukseen oppilaitoksille ja eri viranomaisille.

Projektilla on myös kulttuurihistoriallinen tavoite, toimia siirtolaisuuden visuaalisena kuvapankkina ja antaa materiaalia Siirtolaisuusinstituutille tutkijoiden käyttöön.

Uutta tulevaisuuden mediakulttuuria hankkeessa on ohjelmien ja haastattelujen siirtäminen internetiin saadaksemme aikaan inter- aktiivisen vuorovaikutuksen. Tarkoituksenamme on myös auttaa ulkosuomalaisia reaaliaikaisesti osallistumaan ohjelmien seurantaan ja keskusteluun heille niin tärkeän maan, Suomen asioista.

Nyt on korkea hetki valjastaa ulkosuomalaiset positiiviseen markkinointityöhön Suomen hyväksi heidän uusissa kotimaissaan. Unohtaa ei myöskään sovi sitä työllistämisvaikutusta mitä ulkosuomalaiset ja heidän jälkeläisensä pystyvät Suomelle tulevaisuudessa tarjoamaan. Asuuhan heitä Suomen ulkopuolella n.1,3 miljoonaa.

Ajankohtaista

22.07.2008 15:41

Ulkosuomalaisen tarina - näyttely!

ULKOSUOMALAISUUS

Kotimaamme lähihistoriaan liittyvien tapahtumien seurauksena ulkomaillaasuu n 1,3 miljoona suomalaista. He ovat muuttaneet pysyvästi pois synnyinmaastaan vieraisiin olosuhteisii... [lisää...]

22.07.2008 15:40

4.tuotankokausi

Ulkosuomalaisen tarinan viiden uuden jakson kuvaukset suoritettiin Kiinassa tammi- helmikuussa. Esitykset menossa YLE TV2:ssa. Esitysaikataulu:
http://www.ulkosuomalaiset.net/fi/ulkosuomalaisentar... [lisää...]

04.01.2008 14:07

3.tuotantokausi

Ulkosuomalaisen tarinan kolmannen tuotantokauden 12 uutta jaksoa esitetään syksyllä 2007, YLE TV2. Jaksot nähtävissä lisäpalveluinen www.ulkosuomalaiset.net, kohdassa arkisto. [lisää...]

Kuvia galleriassa